Ammattina alumiini – tervetuloa pursolaiseksi!

Meitä pursolaisia yhdistää rakkaus lajiin ja intohimo rakentaa kestävää, toimivaa ja tyylikästä yhteiskuntaa. Työmme jälki näkyy sinunkin arjessasi, muun muassa rakennusten julkisivuissa, ruokakauppasi valaistuksessa tai vaikkapa vastaan ajavan tukkirekan lavalla.

Pursolla työskentelee noin 300 ammattilaista, mutta riveissämme on aina tilaa sekä työuraansa aloitteleville että jo hiukan kokeneemmille osaajille. Olisitko sinä yksi meistä?

Olemme sinulle vakaa ja luotettava työnantaja

Olemme yli 60-vuotias, vakavarainen perheyhtiö, jossa perheyhtiön henki näkyy arjessa: jokaisesta työntekijästä pidetään huolta. Työmme ei ole kvartaalibisnestä, vaan työskentelemme pitkäjänteisesti kohti tavoitteitamme.

Pääset osaksi henkilöstöä, joka puhaltaa yhteen hiileen

Meillä viihdytään hyvin ja pitkään: 300 työntekijästämme noin puolet on työskennellyt Pursolla yli 10 vuotta. Töitä tehdään hyvällä sykkeellä. Jokainen kantaa vastuuta yhteisestä työstä, työkavereista ja asiakkaista.

Meillä pääset rohkeasti esittämään omat ideasi

Kehitämme toimintaamme ja tuotteitamme jatkuvasti, sillä haluamme säilyttää asemamme alan edelläkävijänä. Jos sinulla on idea, voit rohkeasti tuoda sen esille.

Terveytesi ja hyvinvointisi on meille tärkeää

Käytössäsi on kattavat työterveyspalvelut ja asiansa osaava työterveystiimi.  Lataamme sinulle vuosittain maksimisumman liikunta- ja kulttuurisaldoa. Pääset myös mukaan henkilöstömme vetämiin liikuntaporukoihin ja erilaisiin urheilutapahtumiin.

Tuemme sinua urapolullasi

Pakkaajasta myyntijohtajaksi, työntekijästä työnjohtajaksi – talomme on täynnä hienoja uratarinoita. Työnkuvasi kehittyy mukanasi, ja kunnianhimoisille pursolaisille tarjoamme loistavia etenemismahdollisuuksia. Kannustamme kouluttautumaan. Järjestämme koulutuksia eri osaamisalueille ja suhtaudumme myönteisesti opiskeluun.

Voit joustavasti sovittaa työaikaasi

Liukuva työaika sekä etätyöskentelymahdollisuus tuovat joustavuutta arkeesi. Tuotannossa vuorotyössä joustetaan työaikapankilla.

Meillä syöt hyvin – myös jouluisin

Siuron tehtaalla pääset nauttimaan oman ruokalamme herkullisista aamupaloista ja lounaista, välipaloja unohtamatta. Erityisesti joulun aikaan pidämme huolta hyvästä ruoasta: jouluateria tarjotaan kaikille nykyisille ja entisille pursolaisille ja pidetään huolta siitä, ettei kenenkään joulupöydästäkään herkkuja puutu.

Avoimet työpaikat

Purso Oy:n alumiinin CNC-koneistukseen ja robottihitsaukseen erikoistuvassa konepajayksikössä Tervajoella on töitä tarjolla! Haemme nyt:

CNC-koneistajaa

Lue tarkemmin työnkuvasta ja hae mahdollisimman pian täältä, sillä aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä. Lähetä CV ja hakemus kuitenkin viimeistään 21.3.

Robottihitsaajaa

Lue tarkemmin työnkuvasta ja hae mahdollisimman pian täältä, sillä aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä. Lähetä CV ja hakemus kuitenkin viimeistään 21.3.

Avoin hakemus

Mikäli et juuri nyt löytänyt kiinnostustasi vastaavaa paikkaa, lähetä meille avoin hakemus. Ovemme on aina auki motivoituneille osaajille ja täydennämme osaajajoukkoamme jatkuvasti!

Kesätyöpaikat

Kesätyöntekijöitä tuotantoon, kunnossapitoon, kokoonpanoon, konepajalle ja logistiikkaan (Nokia, Ikaalinen, Tervajoki)

Meillä on tarjolla useita erilaisia kesätyöpaikkoja, lue lisää työtehtävistä ja jätä hakemuksesi mahdollisimman pian. Aloitamme hakemusten käsittelyn, haastattelut ja teemme valintoja jo ennen hakuajan päättymistä. Haku sulkeutuu 10.3.2021.

Tekninen viestijä tuotekehitystiimiimme Nokian Siuroon kesäksi

Meillä pääset käsiksi alumiinisten rakennusjärjestelmien maailmaan osana tulevaisuuden rakentamista. Työn keskiössä tulee olemaan teknisten dokumentaatioiden laatiminen kirjallisesti (kielinä suomi ja englanti) sekä liikkuvana kuvana ja äänenä. Käy jättämässä hakemuksesi täältä. Haku loppuu 10.3.2020, mutta aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan umpeutumista.

Myyntiassistentti kesäksi 2021 Nokialle

Työhön kuuluu vienti- ja kotimaan myyntitilausten käsittely, seuranta ja asiakaspalvelu. Myyntiassistenttina teet tiivistä yhteistyötä myynti-, logistiikka- ja tuotanto-osastojemme kanssa. Hae tehtävään 10.3. mennessä täältä.

Tutustu työelämään ja tienaa – kesäharjoittelu 2021

Tarjoamme tänäkin vuonna Tutustu työelämään ja tienaa (TTT) -kesäharjoittelupaikkoja tämän vuoden aikana 15 vuotta täyttäville nuorille, jotka eivät vielä opiskele ammattiin. Voit siis olla peruskoulussa, kymppiluokalla, lukiossa tai valmentavassa koulutuksessa.

TTT-kesäharjoittelumme ovat kahden viikon mittaisia. Työtehtävät vaihtelevat eri yksiköissämme, mutta ovat usein viheralueiden hoitoa, siivousta, pieniä korjaustöitä sekä avustavia toimistotehtäviä. Yksiköidemme lopullinen tarve harjoittelijoiden suhteen hahmottuu vasta myöhemmin keväällä.

Tulosta oheinen lomake ja tuo se henkilökohtaisesti Purson vastaanottoon 30.4.2021 mennessä. Osoite on Alumiinitie 1, 37200 Siuro, Nokia. Ilmoitamme kaikille hakijoille kun valinnat on tehty.

Opiskelijalle

Purso tarjoaa myös monenlaisia mahdollisuuksia työharjoitteluun sekä opinnäytetyön tekemiseen – laita viestiä ja kysy lisää: purso@purso.fi

Sahaamon työnjohtaja Pirjetta:

Pursolla minuun ja osaamiseeni on luotettu. Täällä on ulospäin suuntautunut ja ystävällinen ilmapiiri. Oli lottovoitto päästä Pursolle töihin.

Lue Pirjetan uratarina

Ajoneuvotuotteiden myynnissä työskentelevä Ilkka nauttii asiakkaiden kohtaamisesta

Ilkka Vainion ura pursolaisena sai alkunsa vuonna 2008, kun hän tuli tuotantoon pakkaamaan alumiiniprofiileja. Kesätöistä alkusysäyksen saanut ura on edennyt sisäisten hakujen kautta nykyiseen tehtävään ajoneuvotuotteiden myynnin pariin.