Purso Oy
Olemme suomalainen alumiiniratkaisuihin erikoistunut vakavarainen perheyritys, jonka ydinosaamista ovat alumiinista valmistettujen ratkaisujen suunnittelu ja valmistaminen teollisuuteen ja rakennusten julkisivuihin.

Yli kuuden vuosikymmenen menestystarina

Purson tarina alkoi vuonna 1959, kun kemian insinööri Esko Ollila huomasi, ettei Suomessa yksikään yritys anodisoi pitkiä alumiinikappaleita. Anodisointi prosessina ja alumiini materiaalina olivat Ollilalle tuttuja kellotauluista ja kattilankansista, mutta alan pioneeriksi muodostuva mies näki monipuolisessa materiaalissa piilevän suurempiakin mahdollisuuksia.
Hän päätti vastata kysyntään, perusti Nokian Siuroon alumiinin pintakäsittelytehtaan ja lähti viiden työntekijän voimin valloittamaan markkinoita. Pian toimintaa laajennettiin myös alumiinin pursotukseen – ensimmäinen pursotuslinja käynnistyi vuonna 1974.
Jämptillä tekemisellä kasvuyritykseksi
Yli 60 toimintavuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Nykyisin Purso työllistää lähes 300 ammattilaista ja kansainväliseksi menestystarinaksi kasvaneen yrityksen työn jälki näkyy miltei kaikkialla ihmisten arjessa aina teollisuudesta merkittävien rakennusten julkisivuihin ja valaistukseen.
Vaikka onnistumiset ovat vaatineet myös riskinottoa, on tiukoistakin tilanteista vuosien saatossa selvitty. Asema asiakkaiden luottokumppanina ja alan edelläkävijänä on saavutettu jämptillä ja rohkealla tekemisellä; Pursolainen toiminta perustuu insinöörintarkkoihin faktoihin ja perheyrityksen kulttuuriin, jonka keskiössä ovat avoimuus, yhteistyö ja vastuullisuus.
Paras valinta kumppaniksi – nyt ja huomenna
Alumiinin käytön lisääntyessä myös Pursolla on mahdollisuus kasvaa. Alumiinin ensiluokkaiset ominaisuudet, digitalisaation tarjoamat mahdollisuudet ja kovanluokan osaamisemme muodostavat lyömättömän yhdistelmän. Se takaa, että olemme asiakkaillemme paras mahdollinen valinta kumppaniksi, myös tulevina vuosikymmeninä.
Matkamme alumiinin ammattilaisena
Hiilijalanjäljen puolitus vuoteen 2030 mennessä.
Sulaton ja pursotuslinjan uudistaminen vuonna 2025
Investointipäätös vihreään siirtymään vuonna 2023
Purso Group osti hollantilaisen Nedal Aluminium B.V. -yhtiön osakekannan. Kauppa kaksinkertaisti Purson tuotantokapasiteetin ja avasi uusia markkina-alueita Keski-Euroopassa.
Purso aloitti ensimmäisenä Suomessa kierrätysalumiinin tuotelinjan.
Uusi anodisointilaitos, vedenpuhdistamo ja biolämpökeskus otettiin käyttöön.
Uusi liiketoimintayksikkö Purso Lighting Systems suunnitteli ja kehitti älykkään SNEP-valaistusjärjestelmän.
Ensimmäinen pursotuslinja vaihdettiin uuteen ja alihankkijoille rakennettiin yrityspuisto.
Alumiinitehtaan laajennus ja kolmannen pursotuslinjan asennus valmistuivat.
Pintakäsittelyä uudistettiin pulverimaalauksella ja jatkojalostus sai uudet tilat.
Alumiinitehdasta laajennettiin kahdesti. Pääkonttori valmistui Siuroon ja sulatto Ikaalisiin.
Purso Oy perustettiin ja ensimmäinen pursotuslinja käynnistyi vuonna 1974.
Purso Yhtiöiden toiminta alkoi Suojapinta Oy:n rakennustöiden (1959) ja anodisoinnin käynnistymisellä (1960).

Purso Group lukuina
1959
Toiminta alkoi
500
Työntekijää
172 M€
Liikevaihto (2025)
64 %
Kansainväliset toiminnot
n. 50 %
Kierrätysalumiinin osuus tuotteista

100 % kierrätetty Greenline-alumiini vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä
Purso Greenline -kierrätysalumiini säästää luontoa ja kuluttaa vain 5 % primäärialumiinin tuotantoon tarvittavasta energiamäärästä. Greenline-alumiini on oman sulattomme tuote, ja sitä käytetään laajasti tuotannossamme. Siitä valmistetaan esimerkiksi kaikki Purson rakennusjärjestelmätuotteet ja SNEP®-valaisinrungot.