Valaistussaneerauksella merkittävä energiansäästö teollisuuteen – näin onnistut uudistusprojektissa

Kuva: Ab Rani Plast Oy:n tilat.

Valaistuksen uudistaminen tuo teollisuusyrityksille merkittäviä hyötyjä liiketoimintaan. Vanhaan valaistukseen verrattuna moderni LED-valaistus kuluttaa jopa 90 % vähemmän energiaa, minkä lisäksi se on lähes huoltovapaa – esimerkiksi Purson SNEP®-valaisimien huoltosuositus käsittää pinnan puhdistuksen viiden vuoden välein – ja siten vähentää kunnossapitotyön määrää. Laadukas valaistus parantaa myös työn tehokkuutta ja lisää työntekijöiden viihtyvyyttä.

Valaistuksen uudistaminen on tärkeä investointi, ja oikein tehtynä se maksaa itsensä takaisin hyvinkin nopeasti – jopa kahdessa vuodessa. Tyypillinen takaisinmaksuaika on 2–4 vuotta riippuen kohteen valontarpeesta, valaisimien polttoajasta sekä valaistustason parantamisesta lähtötilanteeseen verrattuna. Huolellinen suunnittelu ja oikein valitut valaisimet ovat avainasemassa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. 

Paras mahdollinen hyötysuhde saavutetaan laadukkaalla suunnittelulla

Valaistuksen modernisoinnissa kaikki lähtee laadukkaasta valaistussuunnitelmasta, sillä parasta lopputulosta ei yleensä saavuteta sijoittamalla uusia valaisimia vanhojen paikalle. Kun omat resurssit tai osaaminen eivät riitä, kannattaa valita uudistuksen kumppaniksi suunnittelutoimisto. Ammattilainen osaa ottaa suunnittelussa tilan käyttötarkoituksen luomat vaatimukset huomioon käytettävissä olevin resurssein. Tyypillisesti valaistussuunnitelmassa otetaan kantaa muun muassa valaisinväleihin, valaisinten malleihin ja lukumäärään, elinikään sekä valaistustasoon. Suunnittelun lähtökohtana ja nykytilan määrittelyssä apuna toimivat EN-standardit 12464-1 (sisätyötilat) ja 12464-2 (ulkotyötilat).

LED-valaisimien elinikä on pitkä – teollisuudessa parhaimmillaan jopa 25 vuotta. Tänä aikana esimerkiksi tuotantotilan layout ja käyttötarkoitus ehtivät muuttua todennäköisesti useaan otteeseen, mikä on huomioitava myös suunnitelmissa. Yleishyödyllinen ja joustava ratkaisu mahdollistaa, että tänään tehdyllä uudistuksella on edellytykset taata laadukas valaistus myös tulevaisuudessa.

Oikea valaisin oikeaan paikkaan

Etenkin teollisuudessa valaisimen valintaa määrittäviä tekijöitä ovat valaisimen sopivuus tilaan ja sen riittävä kestävyys olosuhteisiin nähden. Teollisuustiloissa esiintyy todennäköisesti pölyä ja likaa tai tilan lämpötila voi olla korkea, joten valaisimen on toimittava luotettavasti myös haastavissa olosuhteissa. Esimerkiksi kevyesti suojatun teollisuushallin lämpötila voi kesäpäivänä nousta katonrajassa yllättävän korkeaksi, mikä on otettava huomioon valaisimen ominaisuuksia valitessa. Valaisimen kosteuden ja pölyn kestosta kertova kotelointiluokka (IP) valitaan aina ääriolosuhteiden mukaan.

Teknisten tietojen osalta on syytä kiinnittää huomiota myös valon laadusta kertoviin tietoihin, sillä niiden avulla voidaan merkittävästi parantaa työntekijöiden tehokkuutta ja työssä viihtymistä. Teollisuudessa hyvä valinta värilämpötilaksi on usein neutraali valkoinen valo (4000K) ja väritoistoindeksi (CRI) 80. Värit toistuvat sitä paremmin, mitä korkeampi värintoistoindeksi on ja esimerkiksi tehtäessä laadunvarmistusta tai muuta värien tarkkaa erottamista vaativaa työtä, kannattaa valita korkeamman värintoiston tuottava valaistus.

Kun tavoitteena on energiansäästö, tärkeä kriteeri on myös se, kuinka paljon valaisin tuottaa lukseja eli valaistusvoimakkuutta suhteessa kuluneisiin watteihin.

Valaisimen valitsemiseen voit hyödyntää esimerkiksi tuotevalitsintamme.

Lisää säästöä valaistuksen ohjauksella

LED-valaisimien yleistyessä myös valaistuksen ohjaus kasvattaa suosiotaan. Ohjauksen avulla voidaan saavuttaa lisää säästöjä ja pidentää valaisimien elinikää, kun tiloja voidaan valaista vain todellisen tarpeen mukaan. Esimerkiksi isossa teollisuushallissa käyttämättömiä sivualueita voidaan himmentää jopa 30 % ilman, että tilan yleisilme kärsii.

Erilaisten parametrien avulla ohjausta voidaan tehdä myös älykkäästi esimerkiksi päivänvaloon, kalenteriin tai kellonaikaan perustuen. Samalla myös tilojen käyttäjäkokemus parantuu, kun tilassa olijan ei tarvitse huolehtia valaistuksesta, vaan hän voi vain nauttia riittävästä ja laadukkaasta valaistuksesta.

Ohjaus lisää myös valaistuksen joustavuutta. Vaikka suunnitelma olisi laadittu hyvin ja huolella, voi myöhemmin tulla esiin tilanteita, jolloin tilassa olevan valaistuksen tehoa pitää lisätä tai vähentää. Jos käytössä on ohjausjärjestelmä, valotason säätäminen on helppoa.

Ei kaikkea kerralla – pilotti paljastaa hyödyt

Teollisuudessa uudistushankkeiden suurin haaste on usein valaistavien tilojen saavutettavuus. Tiloissa voi olla esimerkiksi suuria tuotantokoneita, joiden toiminta ei saa keskeytyä. Uudistus on toteutettava niiden ehdoilla.

Haastavista olosuhteista huolimatta uudistusta ei kannata jättää tekemättä. Tilat voidaan jakaa esimerkiksi niiden käyttötarkoituksen perusteella pienemmiksi projekteiksi, jolloin uusia valaisimia voi pilotoida helpoiten saavutettavissa tai valaistuksen kannalta kriittisimmissä tiloissa. Pilotti paljastaa uuden valaistuksen luotettavuuden ja hyödyt nopeasti, jolloin eteneminen seuraaviin tiloihin on turvallista.

Kysy lisää asiantuntijaltamme!

Jutun asiantuntijana toimi Tuomas Arha. Mikäli sinulla on kysyttävää teollisuuden valaisimien valinnasta, voit ottaa yhteyttä suoraan Tuomakseen tai oman alueesi myyntipäällikköön. Voit myös jättää meille yhteystietosi yhteydenottolomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

Tuomas Arha

KYSY LISÄÄ
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.