Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 3.12.2021
Koronan aiheuttamat poikkeusolot kurittavat Suomen taloutta. Nyt jos koskaan on tärkeä valita kotimaisia tuotteita ja palveluja. Suomalaisen Työn Liitto haastaa kaikki viettämään Osta työtä Suomeen -päivää. Tarkoituksena on saada meidät suomalaiset kiinnittämään huomiota kulutusvalintoihimme.
Pursolla suomalaisuus on strategiamme ytimessä. Olemme yli 60-vuotias suomalainen perheyhtiö, jonka johtotähtiä ovat niin kotimaisuus, vastuullisuus kuin toiminta asiakkaan lähellä. Olemme ylpeitä kotimaisuudesta ja etenkin Suomalaisen Työn Liiton SNEP®-valaisimelle myöntämästä Avainlipusta. Tunnus on osoitus Suomessa tehdystä työstä ja suomalaisesta osaamisesta.
Ostamalla Purson tuotteita tuet suomalaista työtä
Vastuullisuus on tärkeä osa työtämme ja Purson pitkää historiaa. Suomessa suunnitellut ja valmistetut alumiiniratkaisumme ovat käytössä yhtä lailla teollisuudessa, rakennusten julkisivuissa kuin valaistuksessa. Olemme sertifioidun Greenline-merkimme ansioista myös kierrätysalumiinituotteiden edelläkävijä.
Suomalaisten yhteenlaskettu hiilijalanjälki esimerkiksi liikenteen päästöissä on pienentynyt, mutta samaan aikaan kulutuksemme hiilijalanjälki on kasvanut. Yhtenä syynä on esimerkiksi Venäjällä ja Kiinassa edullisesti valmistettujen tuotteiden lisääntynyt verkkokauppa.
Jopa yhden päivän valinnoilla on siis merkitystä, sillä jos jokainen suomalainen käyttäisi 10 euroa kuukaudessa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, meille syntyisi vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.
Tehdään siis yhdessä Osta työtä Suomeen -päivästä merkityksellinen!