HAMK SmartBio -koulutus- ja tutkimusympäristön valaistus

Yrityslähtöistä koulutusta ja tutkimusta vihreän siirtymän eteen
Hämeen ammattikorkeakoulun SmartBio Centressä työskentelee noin 80 opiskelijaa ja työntekijää. He etsivät ratkaisuja, jotka vauhdittavat eri teollisuudenalojen vihreää siirtymää. 1800-neliöisessä yksikössä perehdytään esimerkiksi biopohjaisten raaka-aineiden tuotantotekniikoihin sekä sivu- ja jätevirtojen hyödyntämiseen. Tilat teknologioineen mahdollistavat DNA-tason tutkimuksen.
Oppilaitokset ja erityistilat: valaistus Pursolta
SmartBio -koulutus- ja tutkimusympäristössä toteutetaan paljon käytännön projekteja. Tiloissa voi vaikkapa jalostaa elintarvikkeita, kehittää käymistuotteita tai fermentoida kasvipohjaisia tuotteita. Laboratoriotiloihin valoa tuo matalaluminanssiritilällä varustettu SNEP® Novem, jossa on matala kiusahäikäisy ja huippuoptiikat.
Rakennuksen erityyppisissä tiloissa on kaikkiaan viittä eri Purson valmistamaa valaisinta. Esimerkiksi yleisiä tiloja, kuten oppilaitoksen aulaa, valaisee SNEP® MODE R.