Vastavalmistunut Eero ja kokeneempi Pauliina arvostavat Purson työyhteisöä
![](https://purso.fi/wp-content/uploads/2025/02/eero-ja-pauliina.jpeg)
Pitkän uran esihenkilönä tehnyt Pauliina Ahola (53 v.) ja Jyväskylän kauppakorkeakoulusta valmistunut Eero Chu (29 v.) päätyivät molemmat Pursolle töihin.
Pauliina toimii työnjohtajana Purson valaistuksessa ja Eero ERP-asiantuntijana IT-osastolla. Uudet työntekijät kertovat hakuprosessista ja kokemuksistaan uudessa työpaikassa.
– Olen koko työurani toiminut esihenkilönä. Ensimmäiset 20 vuotta tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa, ja sitten sähköautojen latausjärjestelmiä tekevässä yrityksessä. Työnjohtajan paikka Pursolla oli juuri sellainen työ, mitä olin etsinyt, Pauliina kertoo.
Eero taas oli tehnyt gradunsa nimenomaan ERP-toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönotosta.
– Kun Pursolle haettiin ERP-asiantuntijaa, ajattelin että työkokemusta minulla ei siihen ole, mutta gradu, laskentatoimen opinnot ja positiivinen asenne saattavat riittää, Eero sanoo.
Molemmat kertovat, että rekrytointiprosessi oli monivaiheinen ja haastava. Ulkopuolisen tahon tekemät testit ja työpsykologin haastattelu auttavat löytämään juuri sopivat henkilön rooleihin.
– Olin juuri asuntoautolla reissussa pitkin Eurooppaa. Kirjoittelin vastauksia etätehtäviin matkalla. Yritin saada nettiyhteyden toimimaan milloin milläkin leirintäalueella, kertoo Pauliina naurahtaen.
Pursolla voi luottaa siihen, mitä on sovittu
Purso on vaihtamassa ERP-toiminnanohjausjärjestelmää, ja Eeron rooli on yrityksessä täysin uusi. Hänen tehtävänään on kuvata nykyiset prosessit ja miettiä mitä voitaisiin ohittaa, poistaa tai tehdä paremmin uudessa järjestelmässä.
– ERP:ssä on moduuleita, kuten talous, varasto ja logistiikka. Perehdyn tällä hetkellä toimintaan eri puolilla tuotantolaitosta ja selvittelen, millaisia kirjauksia eri järjestelmiin tehdään prosessin eri vaiheissa. Haastattelen sitä varten prosessin omistajia niin tuotannon, logistiikan kuin myynnin puolelta, sanoo Eero ja näyttää prosessikaaviota.
– Työ on toistaiseksi haastavinta, mitä olen tehnyt, sillä ERP-järjestelmän kehittäminen edellyttää riittävän kokonaisvaltaista ymmärrystä kaikista meidän reaaliprosesseistamme. ERP-tiimissäni rohkaistaan ottamaan vastuuta ja tuomaan esiin omia ideoita. Arvostan rohkeutta valita tehtävään henkilö, jolla ei ole käytännön kokemusta, mutta joka voi tuoda uutta näkökulmaa laatikon ulkopuolelta.
Pauliinalle uutta ovat valaisimet ja niiden valmistusprosessi.
– Menin aluksi linjalle mukaan kasaamaan valaisimia. Paljon on vielä oppimista. Työni on käytännönläheistä, päivittäistä johtamista. Purson ammattilaiset ovat hyvin itseohjautuvia. Pidän siitä, että Pursolla asiat mietitään, suunnitellaan ja päätetään – ja pysytään päätöksessä.
Työyhteisön monipuolisuus rikastuttaa arkea
Pauliinan mukaan Purso on hyvä, turvallinen ja vakaa työpaikka. Hän kokee, että pitkää kokemusta kunnioitetaan, eikä ikärasismia ole. Luonteeltaan reipas Pauliina luo positiivisuudellaan hyvää ilmapiiriä työyhteisöön.
– Valaistuksessa on kaikenikäistä väkeä eri rooleissa, miehiä, naisia, nuoria ja vanhoja. Minut on otettu hyvin vastaan ja osaamistani arvostetaan. Pursolla voi halutessaan kouluttautua, vaihtaa työtehtäviä tai edetä uralla.
Eeron vahvuuksia ovat tarkkuus ja ahkeruus. Hän tulee hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Pääkaupunkiseudulta työn perässä muuttanut Eero toivoo, että Pursolle saataisiin jatkossakin monipuolisesti eri-ikäisiä osaajia, myös hänen ikäpolvestaan.
– Kaikki täällä ovat todella mukavia ja vastaavat mielellään. Vapaa-ajalla ulkoilutan koiraa, luen ja käyn kuntosalilla.
– Minä puolestani viihdyn asuntoautoreissuissa, urheilen, luen paljon dekkareita ja ompelen, kertoo Pauliina.