Tavoitteet kirkkaana mielessä
Joel Vähäkainu päätyi Purson rakennusjärjestelmäyksikön pakkaamoon Mol.fi -sivuston työpaikkailmoituksen perusteella. Hän oli muuttanut Kokkolasta 2013 Tampereelle opintojen perässä ja tarvitsi töitä. Joel pisti työhakemuksen Pursolle ja Heinon Pekka soitti haastatteluun. ”Sille tielle sitten jäin”, Joel toteaa.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin Joelista leivotaan avainasiakaspäällikköä. Matkan varrella hän on nähnyt monen monta Purson osastoa ja työtehtävää: maalaamon (Linjapinta Oy), taivutuksen, pari pakkaamoa ja järjestelmäyksikön rullauksen. Pääosin hän työskenteli rakennusjärjestelmäyksikön pakkaamossa, josta jäi vuonna 2018 parin vuoden työnohessa suoritettujen tradenomiopintojen myötä opintovapaalle.
Tradenomiopintojen viimeiseen vuoteen kuuluu opinnäytetyön lisäksi työharjoittelu, jota Joel pääsi suorittamaan Purson ajoneuvotuotteiden myyntiin assistentiksi. ”Alun perin ajatuksena oli, että olisin jäänyt ajoneuvopuolelle myyjäksi, mutta siihen saumaan iski korona ja kaikki dippasi, jolloin siinä ei ollutkaan minulle hommia.” Harjoittelujakson jälkeen Joel valmistui tradenomiksi ja rakennusjärjestelmien liiketoimintajohtajana työskennellyt Lauri Hautanen pyysi häntä myyntiassistentin hommiin rakennusjärjestelmäyksikköön.
Joel on tällä hetkellä siirtymässä myyntiassistentista avainasiakaspäälliköksi, eli hän hoitaa kahden työn tehtäviä ”Työtehtäväni ovat pääasiassa tilausten käsittelyä, asiakaspalvelua ja tarjousten laskemista, myös asiakasstrategioita pitäisi suunnitella, mutta kahden työn tehtävien pyörityksen takia aika on rajallista.”
Parasta Joelin mukaan nykyisessä työssä on asiakaspalvelu sekä rakennusjärjestelmien myynnin teknisyys. ”Olen aina tykännyt olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaikkei se välttämättä ulos aina siltä näytä. Myyntimiehen valtti: juttua riittää”, Joel nauraa.
Pursossa parasta on Joelin mukaan vakavaraisuus ja työkaverit: ”Pursosta ensimmäisenä mieleen tulevaa vakautta osaa arvostaa, kun viime vuosina on nähty, mihin tämä maailma voi mennä hyvinkin nopeasti. Pursolla on hyvää porukkaa töissä ja varsinkin rakennusjärjestelmäyksikön porukka on hyvin yhteen hitsaantunut.”
Tavoitteet ovat aina olleet Joelin mielessään vahvasti ja Joel aikookin vielä kouluttautua lisää. Tulevaisuudessa hän näkee itsensä mahdollisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tai maisterin papereiden myötä vaikkapa toimitusjohtajan jakkaralla. Uusia, ja miksei vanhojakin, pursolaisia hän kehottaa asettamaan itselleen tavoitteita: ”Rohkeasti vain haasteita kohti. Tavoitteet vaan kirkkaana mielessä, niin kyllä ne ajan ja tekemisen kanssa saavuttaa!”