Haukkalan päiväkodin valaistus

Elokuussa 2024 avatussa päiväkodissa on paljon lähituotteita: sekä talon valaisimet että ovet ovat peräisin oman kylän tehtaalta. Nimensä Haukkalan päiväkoti on saanut paikalla aikanaan sijainneen tilan mukaan. Päiväkoti pitää sisällään yli sadan varhaiskasvatuspaikan kapasiteetin.

Valaistus tukee turvallista ja toimivaa arkea

Haukkalan päiväkoti yhdistää Siuron ja Linnavuoren alueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnan yhteen taloon.

Ero vanhan päiväkodin loisteputkivalaistukseen on radikaali, toteaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Marika Velling nauraen. Velling luonnehtii uutta valaistusta miellyttäväksi:

Valaistus on sellainen mukavan pehmeä. Tilat ovat tasaisen valoisat.

SNEP® Aari -valaisimella onkin erinomaiset valonjako-ominaisuudet. Valaisin on häikäisemätön ja energiatehokas. Tyylikkäitä ”valoneliöitä” onkin päiväkodin tiloissa runsaasti: eteisissä, leikkihuoneissa, ruokasalissa, käytävillä, keittiössä ja taukotiloissa. Valaistuksessa on aikasäätö, sillä varhaiskasvatusyksikkö on avoinna säännöllisesti aamukuudesta klo 17:ään tai erikseen sovittaessa klo 18:aan. Lisäksi valaistusta voi himmentää tarpeen mukaan esimerkiksi aistihuoneessa.

Ryhmätila
Henkilökunnan taukotila

Velling kertoo yllättyneensä yleisvalaistuksen tehokkuudesta:

Huomasin, että hämäränäkin aamuna riittää hyvin, että työhuoneen kattovalo on päällä. Siitä tulee työpisteelleni riittävä valo, eikä työpöytä kaipaa erillistä valaisinta.

Vaikka Haukkalan päiväkodissa on vielä paikkoja vapaana, viiden lapsiryhmän kanssa vilskettä riittää. Panostus laadukkaaseen valaistukseen on turvallisuusteko, joka tukee lasten ja henkilökunnan hyvinvointia ja vireyttä.

Purson tuotteet tukevat kaupungin hiilineutraaliustavoitteita

Haukkalan päiväkodin rakennusmateriaali- ja tuotevalinnoissa on otettu huomioon, että Nokian kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Rakennuksen runko on massiivihirttä, johon yhdistyvät Purson äärimmäisen energiatehokkaat ulko-ovet. Sisätiloja taas valaisevat SNEP® Aari -tuotteet. Kaikkien Purso-tuotteiden suunnittelu, tuotekehitys ja valmistus tapahtuu Siurossa, ja kierrätysalumiini on peräisin omalta sulatoltamme Ikaalisista. Alusta loppuun kotimaisten tuotteiden päästöt ovat alhaiset. Myös tuotteiden koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset ovat minimissä tuotteiden kestävyyden ansiosta.

Keittiötila

Pursolta myös rakennusjärjestelmätuotteet – ovien väri-ilottelua

Haukkalan päiväkodissa on runsaasti Purson ulko- ja sisäovia. Purson huippueristävät ulko-ovet pitävät poissa tien ja ulkoilualueen äänet, ja sisällä eri tilojen äänivuotoa estävät P50- ja P80-sarjan ovet.

Päiväkotiprojektin pääsuunnittelija Pekka Pietilä (Arkkitehti SAFA, Finnish Consulting Group) kertoo, että alumiiniovien valinta oli selviö:

– Kokemus kertoo, että alumiiniovet ovat kestäviä ja huoltovapaita.

Ovista haluttiin rakennuksen sisäpihan väriläiskiä. Pietilä kertoo, että työryhmässä syntyi idea siitä, että jokainen ovi voisi olla erivärinen.

– Tällä tavoin lapset löytävät helposti oman ryhmänsä tiloihin, kun muistavat, minkä värinen ovi sinne vie.

Purson rakennusjärjestelmäammattilaiset testasivat valaistuksen soveltuvuuden sadun lukemiseen ennen päiväkodin avajaisia.

Projektissa mukana olleet tuotteet