Purso Testing Center – Tutkittuja tuoteratkaisuja uudesta testikeskuksesta
Testing Center on Purson uusi tuotekehitys- ja testauskeskus Siurossa. Purso voi nyt testata asiakkaalle räätälöitävää ratkaisua jo tuotekehitysvaiheessa. Testatun tiedon ansiosta ovien, ikkunoiden ja julkisivurakenteiden käyttö on optimaalista kaikissa olosuhteissa, koko elinkaaren ajan.
Testing Centerin ansiosta uuden, räätälöidyn tuotteen tuominen markkinoille onnistuu nopeasti. Todennettua tietoa saadaan jo tuotekehityksen alkuvaiheessa. Viralliset testit toteutetaan testikeskuksessa kolmannen osapuolen validoimana ja raportoimana.
– Voimme testata vaikkapa asiakkaalle räätälöityä uutta julkisivurakennetta. Teemme matalalla kynnyksellä myös epävirallisia testejä tuotekehityksen yhteydessä. Silloin nähdään, mihin suuntaan tuotetta kannattaa lähteä kehittämään, sanoo Maarit Mäntysaari, tuotekehityspäällikkö Pursolta.
Testatut valinnat jo tuotekehitysvaiheessa
Uudessa Testing Centerissä on säätestilaite, laboratorio ja monipuolinen konekanta. Virallisesti validoituja tuotekehitys- ja testausprojekteja voidaan tarvittaessa toteuttaa nopeassakin aikataulussa.
– Testing Centerissä on kaikki työvälineet, mitä prototuotantoon tarvitaan. Uuden CNC-laitteen avulla varmistamme, että Purso-Cal-ohjelmaan syötetyt tiedot asiakkaalle työstettävästä tuotteesta ovat oikein. Tuotekehityksessä suunnitellaan ja testataan myös mahdollisesti patentoitavia ratkaisuja, Mäntysaari kertoo.
Isoimpana investointina Testing Centeriin hankittiin säätestilaite. Sertifioidulla laitteella testataan rakentamiseen tarkoitettujen tuotteiden tai niiden osien ilman-, veden- ja tuulenkestävyyttä. Ominaisuudet testataan todellisissa käyttöolosuhteissa.
– Esimerkiksi ikkunaa testattaessa kammion vesisuuttimista tulee tietty määrä vettä per neliö, sekä imua ja painetta. Laite simuloi vaikeimpiakin sääolosuhteita. Jos painetta on vaikkapa 900 pascalia ja siihen syötetään vettä päälle, se vastaa jo valtavaa myrskyä.
Uusi säätestilaite on jo toimintakunnossa, ja pian Pursolla aloitetaan viralliset testit. Tuulelle ja sateelle altistuvien tuotteiden testaaminen on välttämätöntä sekä lain että kestävän tuotteen laadunvalvonnan kannalta.
Tervetuloa seuraamaan tuotteesi testausta
Purson uusi Testing Center sijaitsee Siurossa, tehtaan päärakennuksen läheisyydessä olevassa yrityspuistossa. Valaistun logon ansiosta testikeskus on helppo löytää.
– Aiempi protopajana tunnettu testikeskuksemme oli sen verran pieni, että se oli tarkoitettu vain omaan käyttöön. Nyt asiakkaamme ovat tervetulleita seuraamaan esimerkiksi heille räätälöidyn tuotteen testausta, iloitsee Mäntysaari.
Sovi vierailusta
+358 3 3404 600
buildinginfo@purso.fi