Huipputason pohjoismainen rakennusosaamisemme on esillä Ruotsissa 21.–24.4.2026. Pohjoismasta taidokkuutta julkisivuihin, oviin ja ikkunoihin Purson laadukkaat, energiatehokkaat Greenline-alumiiniset rakennusjärjestelmätuotteet ovat esillä Pohjois-Euroopan merkittävimmässä rakennusalan tapahtumassa 21.–24.4.2026. Nordbygg järjestetään Tukholman messukeskuksessa (Stockholmsmässan). Messut aukeavat joka aamu klo 9....
Purso Oy yhtiöittää valaistusliiketoimintansa omaksi osakeyhtiökseen. Yhtiö aloittaa toimintansa kesäkuussa 2026. Yhtiöittäminen tukee valaistusliiketoiminnan kasvutavoitteita ja mahdollistaa toiminnan kehittämisen entistä vahvemmin omana, itsenäisenä kokonaisuutenaan. Perustettavan yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Kaj Koskinen. Hän aloittaa tehtävään tutustumisen...
Sähkö–Electricity 26 on sähköalan uusi kansainvälinen ammattitapahtuma, joka järjestetään 15.–17.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa. ”Upeaa nähdä, että uusi tapahtuma on jo loppuunmyyty. Helsinkiin on mahtava tulla edustamaan Pursoa, sillä Etelä-Suomessa sijaitsee paljon meille tärkeitä asiakkaita – tukkumyyjiä, urakoitsijoita sekä...
Unelmiesi säleikkö julkisivuun tai alakattoon syntyy käden käänteessä. Purson suosittu NAPSU-sälejärjestelmä valmistetaan Purson oman sulaton Greenline-kierrätysalumiinista. Napsu soveltuu paitsi julkisivuihin myös alakattoihin, aurinkosuojaksi tai vaikkapa IV-suojasäleiköksi. Sälejärjestelmä toimii erinomaisesti niin uudisrakentamisessa kuin vanhojen rakennusten ilmeen...
Kesällä 2026 Pursolla on tarjolla noin 40 kesätyöpaikkaa alumiinin parissa. Rekrytointiprosessi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, ja ensimmäiset paikat on jo täytetty. Monipuolisia kesätöitä useissa yksiköissä Tulevana kesänä työpaikkoja on tarjolla Nokian Siurossa muun muassa laatuosastolla, pursotuslaitoksen pakkaamossa...
Purson valaisinperheen uusi jäsen on monipuolinen SNEP® Puro. Siinä yhdistyvät laadukas valo, kevyt rakenne, suomalainen design ja muut huippuominaisuudet. – Kun suunnittelimme Puroa, tavoitteenamme oli tarjota valaistussuunnittelijoille lisää ratkaisuja toimistotiloihin. Ydinasioita olivat myös korkea optinen laatu...
Alumiiniratkaisuihin erikoistunut Purso Oy yhtiöittää valaistusliiketoimintansa omaksi osakeyhtiökseen. – Tavoitteena on tukea valaistusliiketoiminnan kansainvälistymistä ja kasvua. Se onnistuu parhaiten omana itsenäisenä yhtiönä, sanoo Purso Oy:n toimitusjohtaja Jussi Aro. Yhtiöittäminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2026 ensimmäisen vuosipuoliskon...
Purso toteutti asiakkailleen NPS-asiakastyytyväisyyskyselyn. Tulokseksi saatiin 59, mikä on selvästi yli teknologiateollisuuden alan keskiarvon (50). Lukema kertoo vahvasta asiakaskokemuksesta ja luottamuksesta Purson brändiin. Miten NPS-lukema lasketaan? NPS eli Net Promoter Score on kansainvälisesti käytetty mittari asiakasuskollisuuden...
Liiketalouden opiskelija Amanda työskentelee Pursolla taloushallinnon assistenttina ensimmäistä kesää. Sähkötekniikan kandidaatti Aaronille Purso-kesä taas on jo viides laatuaan. Molemmat kehuvat Purson lämmintä vastaanottoa ja hyvää työilmapiiriä. Ensimmäinen oman alan kesätyö Purson taloushallinnossa Tänä kesänä Purson...
Jo lähes 10 vuotta Pursolla viihtynyt Niko Pakarinen on paitsi pidetty työkaveri myös monipuolinen osaaja. Ei ole sellaista ongelmaa, mitä Niko ei yrittäisi ratkoa. – Tulin Pursolle alun perin kesätöihin. Täällä autetaan alkuun ja annetaan...
Greenline-kierrätysalumiini on Purson rakennusjärjestelmien vakiomateriaali. Kaikki Purson rakennusjärjestelmätuotteet valmistetaan Greenline-alumiinista. Sen valmistus säästää energiaa jopa 95 % verrattuna primäärialumiinin valmistukseen. Siirtymä kokonaan kierrätysalumiiniin on ollut luonteva, vastuullisuusstrategian mukainen askel, kertoo Purson rakennusjärjestelmien liiketoimintajohtaja Tommi Kahiluoto....
Purso on tunnettu pitkistä työurista, ja yli 20 vuotta talossa olleita on 19 % koko henkilöstöstä (tilasto vuodelta 2023). Pitkistä työurista palkitaan Pursolla 10, 20, 30 ja 40 vuoden kohdalla, ja merkkipäivät huomioidaan, kun työntekijä...
Purso Oy laajentaa alumiinisulattoaan Ikaalisissa. Sulaton mittavilla 15 miljoonan euron investoinneilla vastataan kierrätysalumiinin kasvaneeseen kysyntään ja mahdollistetaan viennin kasvu. Merkittävin yksittäinen investointi on kokonaan uusi sulatusuuni, joka tuo mukanaan lisää sulatustehoa ja -kapasiteettia vuonna 2025....
Purso lanseerasi 1.10.2024 alumiinisen johtokanavajärjestelmän. AluDo-johtokanava tuo pistorasiat ja tietoliikenneyhteydet turvallisesti työpisteiden läheisyyteen. Sen tavallisimpia käyttökohteita ovat esimerkiksi toimistot, koulut, sairaalat ja teollisuushallit. Purson oma johtokanavajärjestelmä on vihreä, sertifioitu ja kestävä ratkaisu. Visiosta valmiiksi tuotteeksi...
Näyttävä, kevyt ja ympäristöystävällinen julkisivu joka rakennukseen NAPSU-sälejärjestelmä tarjoaa runsaasti valinnanvaraa uniikin julkisivun suunnitteluun. Seinien lisäksi järjestelmillä voidaan luoda inspiroivia kuvioita kattoihin, ja sillä voidaan koristella sisätilojakin. NAPSU-järjestelmään voidaan integroida myös esimerkiksi lasia ja puuta....
Purso on koulutusmyönteinen yritys, jossa tarjotaan mahdollisuuksia ammatillisten taitojen monipuolistamiseen. Hiljattain Purso onkin tarjonnut työntekijöilleen mahdollisuutta suorittaa tutkintoon tähtäävä koulutusohjelma työn ohessa. Koulutuskumppaninamme toimii Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK. Tutkintotodistus alle kahdessa vuodessa työn ohessa Prosessiteollisuuden ammattitutkinto...
Purso on matkalla kohti hiilijalanjälkensä puolittamista. 11,4 M€ suuruiset investoinnit käytetään hankkeisiin, jotka vähentävät merkittävästi hiilidioksidipäästöjä. Hankkeiden rakennusaikainen työllisyysvaikutus on noin 5 henkilötyövuotta. Päästöjen vähentämistoimia ”yksi Excel-rivi kerrallaan” Kun Purso teetti vuonna 2021 laskelmat hiilipäästöjensä...
Purso Group osti vuonna 2023 vähemmistöosuuden hollantilaisesta CityCharge BV:stä. CityCharge kehitti yhteistyössä Purso Groupiin kuuluvan Nedal Aluminium BV:n kanssa alumiinisiin valaisinpylväisiin integroidut latauspisteet, joissa hyödynnetään olemassa olevaa julkista valaistusinfrastruktuuria. CityChargen älykkäiden ja turvallisten latauspisteiden avulla...
Nordic Wall by VaBe ja NAPSU muodostavat yhdessä julkisivujärjestelmän, joka on kestävä ja näyttävä. VaBe Oy on valkeakoskelainen betonielementtien toimittaja, joka tuuletti tapoja rakentaa: Nordic Wall by VaBe on tuulettuva julkisivujärjestelmä, joka auttaa estämään kosteuden...
Purso suunnittelee ja valmistaa alumiinituotteita ja -järjestelmiä, jotka näkyvät kaikkialla osana ihmisten ja yritysten arkea. Alumiinilla on kiistattomia etuja, kuten sen pitkäikäisyys ja hyvä kierrätettävyys. Siksi se soveltuu hyvin rakentamiseen, jossa vaaditaan yhä useammin dokumentaatiota...
Purson kesätyöntekijät Rinja ja Juho ovat työskennelleet yrityksessä aikaisemminkin, viihtyneet hyvin ja tulleet takaisin. Purso on Rinja Voutilaisen kesätyöpaikka jo kolmatta vuotta. Kahtena aikaisempana kesänä hän on työskennellyt pursotuslaitoksella ja konepajalla ”tutustu työelämään ja tienaa”...
Joel Vähäkainu päätyi Purson rakennusjärjestelmäyksikön pakkaamoon Mol.fi -sivuston työpaikkailmoituksen perusteella. Hän oli muuttanut Kokkolasta 2013 Tampereelle opintojen perässä ja tarvitsi töitä. Joel pisti työhakemuksen Pursolle ja Heinon Pekka soitti haastatteluun. ”Sille tielle sitten jäin”, Joel...
Uudistunut SNEP®-tuotevalitsin tarjoaa asiakkaillemme mahdollisuuden suunnitella kohteeseen sopiva valaistus missä ja milloin tahansa. SNEP®-tuotevalitsimen uusi ulkoasu ja entistä paremmat ominaisuudet tekevät valaisimen valinnasta yksinkertaista ja nopeaa. Tuotevalitsin on laadittu asiakkaidemme tarpeita kuunnellen ja kehitämme sitä...
Purso valmistaa valaisimet joustavasti kohteen ehdoilla. Valaisimien korkean energiatehokkuuden taustalla ovat parhaat sähköiset komponentit ja huolella suunniteltu optinen ratkaisu. Matka ideasta toteutukseen on tehty helpoksi – autamme suunnittelusta aina käyttöön asti. Purson tekemisessä korostuvat vastuullinen...
Testing Center on Purson uusi tuotekehitys- ja testauskeskus Siurossa. Purso voi nyt testata asiakkaalle räätälöitävää ratkaisua jo tuotekehitysvaiheessa. Testatun tiedon ansiosta ovien, ikkunoiden ja julkisivurakenteiden käyttö on optimaalista kaikissa olosuhteissa, koko elinkaaren ajan. Testing Centerin...
Aiemmin hotelli- ja ravintola-alalla työskennellyt Anniina Moilanen päätyi Pursolle, kun korona vei oman alan työt. ”Rekrytointi-ilmoituksessa kerrottiin, ettei aikaisempaa kokemusta tai alan koulutusta tarvita, vaan kaikki opetetaan työssä. Siksi päädyin hakemaan työpaikkaa led-valaisinten kokoonpanosta ja...
Työn monipuolisuus, selkeys ja hektisyys. Perheyritys. Työntekijöiden arvostus. Kaikki nämä ovat vaikuttaneet siihen, että Antti Paavilainen on viihtynyt Pursolla jo vuosikymmenten ajan. ”Minun mielestäni täällä arvostetaan työntekijää. Se on myös ehdoton valtti, että Purso on...
Ilkka Vainion ura pursolaisena sai alkunsa vuonna 2008, kun hän tuli tuotantoon pakkaamaan alumiiniprofiileja. Kesätöistä alkusysäyksen saanut ura on edennyt sisäisten hakujen kautta nykyiseen tehtävään ajoneuvotuotteiden myynnin pariin.
Purson Snep® valaisimet on suunniteltu ja valmistettu Nokian Siurossa, runkomateriaalina käytämme Ikaalisissa valmistamaamme kierrätysalumiinia. Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Purson SNEP®-valaisimille Avainlippu-tunnuksen. Tunnus on osoitus suomessa tehdystä työstä ja suomalaisesta osaamisesta. Yksi tärkeimmistä kriteereistä Avainlipun...
Kuva: Ab Rani Plast Oy:n tilat. Valaistuksen uudistaminen tuo teollisuusyrityksille merkittäviä hyötyjä liiketoimintaan. Vanhaan valaistukseen verrattuna moderni LED-valaistus kuluttaa jopa 90 % vähemmän energiaa, minkä lisäksi se on lähes huoltovapaa – esimerkiksi Purson SNEP®-valaisimien huoltosuositus...
Ideoita uusiin tuotteisiin saadaan talon sisältä, asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta sekä maailman markkinaa haistellen. Purson SNEP®-valaisimien tuotekehitystä ohjaa halu valmistaa valaisimia, joissa viimeistelty muotokieli yhdistyy saumattomasti erinomaiseen toiminnallisuuteen. Tähtäimenä on valaisin, joka on fiksu, helposti omaksuttava...
Alumiini tarjoaa rakentamiseen monia etuja verrattuna muihin materiaaleihin. Näihin kuuluvat mm. kestävyys, huoltovapaus, ulkonäkö ja ekologisuus. Purson Greenline on Suomen ensimmäinen kierrätettävää alumiinia hyödyntävä tuotelinjasto. ”Alumiini on materiaalina näyttävä, kestävä ja täysin kierrätettävä. Uusioalumiini kuluttaa...